Tekstit

Loma paljasti sosiaalisen median edut

Kuva
Somevaari Aku Eronen, kuva Kalle Särkkä. Aloitin sosiaalisessa mediassa aktiivisesti jo toistakymmentä vuotta sitten. Minulla on ehkä tästä johtuen jo jonkin aikaa ollut väsymystä somepäivitysten tekemiseen. Minulla on myös viime aikoina  vahvistunut tunne, että olen suorastaan somen vanki. Olen hoitanut omien sometilieni lisäksi useammankin yhdistyksen some-viestintää vuosien ajan ja autellut myös paikallista seurakuntaa tässä. Olen alkanut kaivata somelomaa. Nyt olen sen pitänyt ja tässä lyhyesti tunnelmiani.  Vieroitusoireita alussa Tartuin muutaman kerran varsinkin aamulla puhelimeen vaistomaisesti kuin alkaisin somettamaan. Sitten muistin, että olin poistanut some-sovellukset kapulastani.  Mietin mitähän seuraajani ajattelevat lomastani? Kuvittelin oikeasti, että he ajattelevat minua. Aika naivia? Useimmat seuraajistani seuraavat satoja, jopa tuhansia ihmisiä, medioita ja järjestöjä. Yhden poissaoloa he tuskin edes huomaavat, ehkä  lukuunottamatta sukulaisia ja lähimpiä kavereita.

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kuva
Myrskylän Myrsky järjesti jo 50. Lasse Viren hölkän Kiparkatissa. Myrskylän juoksijalegenda kertoo nimikkohölkästään, että hyvältä tuntuu tämä tapahtuman vuodesta toiseen jatkuva vetovoima. Lasse Viren faniensa ympäröimänä. Mainio talkooporukka tätä on pyörittänyt vuodesta toiseen ja runsas osanottajamäärä ja yleisömäärä on tavallaan palkintoa heillekin, arvioi Viren. On ollut mukava tavata näissä kotoisissa maisemissa myös vanhoja kilpakumppaneita, hän jatkaa. Nytkin on mukana vielä pari. On Frank Shorter USA:sta ja myös paljon ylipitkiä matkoja juossut Pablo Vigil niin ikään USA:sta, mutta nuorempana hän kilpaili radoilla kuten minäkin, Viren kertoo. On myös mukava jakaa palkintoja lasten ja nuorten sarjan parhaille. Toivottavasti he myöhemminkin muistavat, että Myrskylässä oltiin ja sinne olisi taas kiva mennä. Valmistautumista maratonille Jukka-Pekka Hassinen Vantaalta edustaa KU-58 seuraa ja kertoo olevansa ensimmäistä kertaa Lasse Viren hölkässä. Tämä on osa valmistautumista loka

Insinööri Myrskylän kotiseutumuseolla

Kuva
Juhannuksen museovuorossa oli ehkä yllättäen monenlaista kävijää. Tässä lyhyt tarina yhdestä.  Epäonnisen kalareissun päätteeksi Göran Rönblad poikkesi Myrskylän kotiseutumuseoon ja yllättyi iloisesti.   Göran Rönblad.  Vierailija kertoi, että erityisesti häntä kiinnostivat näytteillä olevat käsin tehdyt puuesineet. Hyvä, että paikallista perinnettä ylläpidetään näin, komean parrakas Lindblad jatkaa ja suosittelee käyntiä muillekin historiasta kiinnostuneille.  Myrskylän kotiseutumuseo on avoinna elokuun loppuun sunnuntaisin 11:30:14:30. 

Kesä avattiin Myrskylässä

Kuva
Lauantaina pidettiin Myrskylän kesänavaus keskustan torilla. Tapahtuma keräsi runsaasti väkeä. Oli yritysten pöytiä ja järjestöjen telttoja, oli Pikku-Eetu vaunukahvila, josta sai jäätelöä ja kahvia sekä jättimunkkeja. Oli runsaasti meitä kyläläisiä ja kesäasukkaita. Ja musiikista vastasi tietysti taitava Äijämuskari, joka saa aina lantiot notkumaan ja housujen puntit heilumaan! Myytiin arpoja ja kierrätettiin tavaraa. Oli tietysti myös juhlapuhe ja sen piti tuore kunnanjohtaja Esa Ukkola.  Kunnanjohtaja Esa Ukkola. POIMINTOJA KUNNANJOHTAJAN PUHEESTA Kunnanjohtaja kiitteli yleisöä, jonka osana itsekin olin. Hän kehui, kuinka mukava on nähdä meitä ja meidän hymyileviä kasvojamme. Ja tosiaan, huomasin itsekin hymyileväni iloisesti puhetta kunnellessani. Ukkola sanoi, että hänelle on ilo ja kunnia saada olla avaamasssa Myrskylän kesää. Hän totesi myös, että hänelle on ollut oikein mieluisaa aloittaa Myrskylän kunnanjohtajana. Hän jatkoi  kokevansa, että hänet on otettu hyvin vastaan niin

Vaalianalyysi

Kuva
Nyt kun pöly on laskeutunut, on aika arvioida eduskuntavaalien tuloksia. En tee tätä kenellekään muulle, ainoastaan itselleni. En sitä paitsi usko tämän meikäläisen kirjoituksen kiinnostavan juuri ketään. Tämän kirjoittaminen ja taltiointi auttaa minua itseäni muistamaan asiat vuosienkin päästä ja kenties oma jälkikasvuni joskus kiinnostuu pohtimaan aihetta. OLI HIENOA OLLA EDUSKUNTAVAALIEN EHDOKAS Olin keskustan ehdokas Uudellamaalla. En pyrkinyt ehdokkaaksi vaan minua pyydettiin. Olin hyvin otettu ja ilahtunut pyynnöstä. Edellisistä vaaleista tästä vaalipiiristä keskustalla oli kaksi kansanedustajaa, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, joka nyt luopui paikastaan. Gallupeissa puolueen kannatus oli jo ennen vaaleja selvässä laskussa. Vanhaselta ”jäi” noin 5000 ääntä perintönä keskustalle. Tiesin jo suostuessani ehdokkaaksi, ettei minulla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi ja ilmoitin sen niin piiritoimiston väelle kuin oman paika

Työtä myrskyläläisten yrittäjien puolesta

Kuva
O len eduskuntavaaliehdokkaana tuonut esille, että olin vuoden 2020 Uudenmaan parhaan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja. Se on tosiasia ja valinnan tekivät Uudenmaan Yrittäjät. Toinen myrskyläläinen ehdokas esitti seuraavat kommentit tämän johdosta.  ”Selväksi olet tehnyt, että sinun johdollasi on yrittäjäyhdistyksessä saavutettu mainetta ja kunniaa. Unohditko mainita yrittäjiä tai yrityksiä, jotka olivat yhdistyksessä tuolloin mukana vai teitkö kaiken todella ihan yksin”? Yritän vastata tähän tässä blogissani. Myrskylän Yrittäjät vuoden yrittäjäyhdistys Uudellamaalla 2020. SÄHKÖINEN VIESTINTÄ HALTUUN Kun aloitin 2019 tammikuussa Myrskylän yrittäjien puheenjohtajana, laitoin ensimmäiseksi sähköisen viestinnän kuntoon. Sitä ei juuri ollut olemassakaan. Facebook sivu oli, mutta siellä oli viimeksi tehty päivitys muistaakseni viimeksi yhdistyksen kesätapahtumasta Säästöpankin mökillä. Perustin yhdistykselle Twitter tilin ja yrittäjät.fi sivuston alle yhdistyksen omat verkkosivut. Alo

Vaalituki

Kuva
Olen ehdolla eduskuntaan Uudellamaalla Keskustan listoilla. Vaalityöhön tarvitaan rahaa. Mikäli haluat tukea kampanjaani, olen perustanut sitä varten oman pankkitilin. Tulen toimimaan tarkasti vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön  mukaan.  Täällä kerron, miksi olisin mielestäni hyvä kansanedustaja:  http://somevaari.blogspot.com/2023/02/miksi-sopisin-kansanedustajaksi.html   Tarvittavat tilitiedot: Maksun saaja: Aku Eronen Maksun aihe: Eduskuntavaalituki Tilinumero:  FI74 4210 0010 1323 95  Kiitos ja hyvää vaalikevättä!