Uudet silmälasit

Pitkään sinnittelin vanhojen lasieni kanssa. Olivathan ne jo vähän kulahtaneen näköiset, enkä nähnytkään niillä kovin hyvin, mutta ajattelin, että uudet maksavat liikaa, ja hankintakin on niin vaivalloista. Lopulta päätin kuitenkin hankkia uudet. Ajan näöntarkastukseen pystyi varaamaan kätevästi netistä, ja hämmästyksekseni ajan sai Järvenpään Specsaversilta heti samalle päivälle.



Saman iltapäivänä menin siis näöntarkastukseen. Ensin kuvattiin silmänpohjat, mikä sujui kätevästi kuin valokuvaa ottaen. Tunnustan olevani arka silmieni suhteen, koska luomestani on leikattu kaksi kertaa patti ja erityisesti ensimmäinen kerta jätti pienoisen trauman. Minua pelottaa siis kaikki silmien alueella tapahtuva toiminta, mutta silmänpohjien kuvausta ei todellakaan tarvinnut jännittää, eikä muutakaan tutkimista. Ystävällinen ja ammattitaitoinen optikko tutki silmät, ja yllätyksekseni näkö oli tavallaan parantunut, eli miinuksia sai laseista vähentää molemmista silmistä.
Seuraavaksi piti valita kehykset, ei vain laseihin vaan myös kaupan päälle ilmaiseksi tuleviin aurinkolaseihin. Henkilökunnan avustuksella kumpikin kehys löytyi helposti, vähän hillitympää varsinaisiin laseihin ja iloista irroittelua aurinkolaseihin. Mittauksilla varmistettiin, että laseista tulisi sopivat minun naamatauluuni. Sitten vain odottamaan.
Parin viikon päästä lasit olivat valmiit noudettavaksi. Sama optikko vielä sovitti ja taivutteli lasit niin, että ne varmasti pysyvät päässä ja tuntuvat hyviltä.



Uusilla laseilla näkee hyvin! Voin suositella Järvenpään Specsaversia, henkilökunta osaa asiansa ja on palveluhenkistä.

Soile Niittymäki, Kellokoski

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kesä avattiin Myrskylässä

Kortiston juhlatila