Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Aasialainen keittiö Kellokoskella

Kuva
Kellokosken läpi kulkevan Pohjoisväylän varrella löytyy nälkäiselle "helmi". Noutoruokaa valmistava Aasialainen keittiö - Grilli, jonka menu on uskomattoman monipuolinen. Osoite on Kirvesmiehentie 2 B. Normaalien grilliruokien eli lihapiirakoiden, kebabien, hampurilaisten ja ranskalaisten lisäksi grilliltä voi tilata harvinaisempia, aasialaisia herkkuja. Listalta löytyy muunmuassa kanaa, ankkaa, jättirapuja, mustekalaa, kevätkääryeitä, keittoja ja nuudeleita. Olin ällistynyt kun luin listaa! Voi toki tilata myös härkää tai valita useista eri kasvisruokavaihtoehdoista, unohtamatta salaatteja. Annokset ovat runsaita ja hinnat varsin edullisia. Lapsille on omia annoksia ja tietysti muutama jälkiruokavaihtoehto. Mausteiden voimakkuudesta kannattaa kysyä, ettei esimerkiksi chili yllätä. Itse valitsin medium maustettuna yhden kana / riisi annoksen ja katkarapusalaatin. Molemmat olivat erittäin maukkaita ja hyviä. Kana-annos suorastaan hiveli makuhermoja. Paikka on

Messuavustajien tapaaminen

Kuva
Tuusulan seurakunta järjesti lauantaina 24.9. Rusutjärven leirikodilla jumalanpalvelusavustajien tapaamisen. Mukana oli myös Somevaari. Tässä pohditaan, mitä kirkolta ja seurakunnalta toivotaan tulevaisuudessa. Kuva: Aku Eronen Tapaamisessa vaihdettiin  kokemuksia menneestä ja ideoitiin tulevaa. Etsittiin myös uusia virikkeitä messun avustustehtäviin, esirukoukseen ja musiikkiin yhteisen tekemisen kautta. Mukana Tuusulan seurakunnan työntekijöistä Tuula Saarensola (seisoo kuvassa), Sini Honkanen ja Kalervo Pöykkö. Seurakunta tarjosi myös maittavan lounaan ja kahvit vapaaehtoisilleen. Somevaari kiittää. Somevaari ehtoollisavustajana Kellokosken kirkossa. Tilaisuus sai hyvää palautetta messuavustajilta. Sini Honkasen (Kellokosken pappi) mukaan saatu palaute ja uudet ideat käsitellään seurakunnan elimissä.  Klikkaamalla   TÄSTÄ   pääset Tuusulan seurakunnan kotisivuille ja voit tutustua seurakunnan muuhun toimintaan.

Kylpylä ja Vesipuisto - Flamingo Spa, Vantaa

Kuva
Flamingo Span Vesipuisto tarjoaa riemastuttavia hetkiä kaikille pulikoinnin ja myös vauhdikkaampien vesileikkien ystäville. Kylpylässä taas voi rentoutua, ottaa hoitoja ja rauhoittua. Voi sitä ihanuutta kun Somevaari vei pojantyttäret Flamingon Vesipuistoon! Viihdyimme siellä peräti kolme tuntia!  Välillä toki nautimme maukkaat hampurilaisateriat jälkiruokineen altaan reunalla kahvilassa. Kuvan ilmeet kertovat fiiliksistämme.  Vesipuistossa on monenlaisia altaita, poreilulla ja ilman, sekä lukuisa määrä erilaisia liukumäkiä. Veden lämpötiloissakin löytyy varmasti perheen pienimmillekin sopivan lämmin.  Meillä oli sykähdyttävä päivä ihanassa vesipuistossa! Ymmärrettävästi niin kylpylässä kuin vesipuistossakaan ei voi kuvata, joten sain blogiin vain tuon yhden kuvan altaille tulon oven vierestä. Klikkaa tästä Flamingo Span oman kotisivun kuvagalleriaan   Toisella puolella, Flamingo Span  aikuisten kylpylässä voi nauttia mm.  37 C lämminvesialtaasta, h oitavasta mineraaliv
Kuva
Kappeli – historiallista herkuttelua Kappeli sijaitsee aivan Helsingin sydämessä. Samalla paikalla on ravintolatoimintaa harjoitettu jo lähes 150 vuotta.  Kun astuu Kappelin saliin, historia on käsinkosketeltavasti läsnä, komeissa kattokruunuissa, kuuluisien taiteilijoiden maalaamissa teoksissa ja Suomen taiteen kultakauden merkkimiesten nimikkopöydissä. Juuri tuosta pöydästä Eino Leino tähyili, näkyisikö kavereita matkalla Kämppiin, tuossa varmaankin iloiset herraseurueet viihtyivät päiväkausia. Kappeli ei kuitenkaan ole jäänyt historiansa hämäriin vaan elää vahvasti myös tätä päivää. Sinne on suorastaan pakko päätyä, kun käy Helsingissä ihailemassa kauppatorin vilskettä, Havis Amandaa tai Espan tunnelmaa, tai joulun aikaan Tuomaan markkinoita. Tällä kertaa juhlistimme 8 vuotta täyttävää suvun pikkuprinsessaa.  Kappelissa aikanaan istuskelleet taiteilijat ovat saaneet nimikkomenunsa, mutta me valitsimme pääruokalistalta poroa ja hiillostettua siikaa, lapset

Ravintola Kappelin historiaa

Kuva
Ravintola Kappeli Helsingin keskustassa avattiin samana päivä kuin marsalkka Mannerheim syntyi. Kappelin sisäänkäynti - komeaa arkkitehtuuria. Ensi vuonna (2017) Suomi täyttää 100  vuotta, mutta  ravintola Kappeli jo peräti 150 vuotta.   Ravintola Kappeli avattiin siis jo noin 37 vuotta aiemmin, ennen kuin esimerkiksi  Eugen Schauman  ampui Nikolai Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä senaatin portailla. Kappeli on vanha, perinteikäs ravintola. Kappelin salista on avarat näkymät Esplanadille Seuraavassa poimintoja Kappelin historiasta sen omalta kotisivulta:  1840 sokerileipuri Jerngren rakennutti Helsingin Esplanadille myyntikojun, jossa myytiin leivoksia ja limonaadia. Tätä ylevää ja hieman kirkkoa muistuttavaa rakennusta alettiin pian kutsua Kappeliksi.   Puinen myyntikoju kuitenkin ränsistyi nopeasti ja tilalle oli rakennettava uutta – Hampus Dahlströmin suunnittelema uusi Kappeli avattiin sinä samaisena päivänä kun Marsalkka Mannerheim syntyi, kesäku