Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Renkaiden vaihto

Kuva
Joka syksy ja kevät autoilijan on päätettävä milloin on aika vaihtaa renkaat. Itse päättelin säätiedotusten perusteella, että nyt on sopiva hetki. Keravalta löytyi ennestään tutusta liikkeestä aika. Liikkeestä saa myös autonhuollot ja korjaukset, ihan tuliterät, uudetkin renkaat ja mitä kaikkea nyt autolle voikaan tarvita tehdä. Mutta minä tarvitsin tällä kertaa vain renkaidenvaihdon. Keravan Car Service vaihtoi sukkelaan renkaat. Sillä aikaa kun join kupillisen capuccinoa, renkaat oli vaihdettu. Näppärää ja mukavaa. Tästä klikkaamalla:  Keravan Car Service  kotisivulle. Odotellessa capuccinoa mukillinen.

Muutto

Kuva
Kun on ehtinyt jo eläkeikään, muutto ei olekaan enää ihan yhtä pikku juttu kuin joskus nuorena. Silloin homma hoitui ainakin minulla pienen pakettiauton vuokrauksella ja yhden kaverin kanssa. Hiljattain muutimme noin 80 neliön pienehköstä omakotitalosta noin 65 neliön kolmioon, kerrostalon kolmanteen kerrokseen Järvenpäähän. Siinä tarvittiin umpinaista kuorma-autoa, sen kuljettajaa ja useampia "kantajia". Muuttopäiväksi sattui kolea ja sateinen sää. Oli kuukauden ensimmäinen päivä, kuten kai aika usein muutossa on. Olimme pakanneet tavaroita jo muutaman viikon ajan. Koska asuintilamme tässä muutossa pieneni, vuokrasimme myös kylmävarastoa, johon veimme osan tavaroista. Pakkasimme lasitavaran huolellisesti suojaten, kirjoja vain laatikoiden pohjille, (etteivät laatikot olisi liian painavia kantaa) ja purimme liian suurikokoiset huonekalut osiksi, että mahtuvat ovista. (sängyt, kirjahyllyn yms) Vuokrasimme myös reilusti tukevia, muovisia muuttolaatikoita (ovat melko