SoMe - väylä yrittäjyyteen?

Kirjoitin pyynnöstä kolumnin Järvenpään Yrittäjien Yrittäjä -julkaisuun. Sain melko vapaat kädet kertoa, miten minusta tuli yrittäjä. Tässä tuo kolumni kokonaisuudessaan. Kuvan siihen valitsi toimittaja Heli Tiensuu kotisivultani.

SoMe teki Aku Erosesta yrittäjän.
Kolumni: Sosiaalinen media (some) on antanut jokaiselle tavalliselle kansalaiselle väylän sanoa sanottavansa. Ja paljon siellä sanotaankin! Facebookista on tullut jokamiehen (ja naisen) yleisönosasto. Enää ei ole kontrolloijaa kuten ennen lehtien toimituksissa, mitä julkaistaan ja mitä ei. Tämä on sekä hyvä, että huono asia. Hyvää on se, että nyt oikeasti kaikki pääsevät keskustelemaan itseään kiinnostavista asioista riippumatta asuinpaikasta. Riittää kun netti toimii, niin periaatteessa koko maailma on ulottuvilla laitteen näppäimistöllä ja näyttöruudulla. Näin some on apuväline myös yksinäisyyden hoidossa. Somen avulla voidaan edistää monia hyviä asioita, kuten esimerkiksi yhteisvastuuta ja heikommista huolehtimista. Valitettavasti myös huonoja, joista mainittakoon vaikkapa vihapuhe ja valeuutisten avulla tapahtuva mielipiteenmuokkaus. Käyttäjän tulisi olla some-kriittinen eikä niellä kaikkea soopaa. Eihän sitä niellä käytä- väkeskusteluissa eikä puhelimessakaan. Minulle ja monelle muullekin some on avannut myös kanavan yrittäjyyteen. Kun sain verkostoni tarpeeksi laajaksi, perustin viestintää ja markkinointia harjoittavan Aku Newsin. Tarjoan sillä laajaa twitter-verkostoani yritysten käyttöön (tavoitan noin 1.5-1.9 miljoonaa twitter-tiliä/kk) ja aloin bloggaajaksi. Alku oli takkuista, mutta reilun vuoden jälkeen olen saanut jo mainostajiakin blogeihin. Tämä on se tie, millä uskon tulovirtojen kasvun olevan mahdollista. En keskity yhteen aiheeseen kuten monet muut bloggaajat, vaan kirjoitan kaikesta mikä minua kiinnostaa. Kun esimerkiksi läppärini takkuili ja muuttui todella hitaaksi, vein sen järvenpääläiseen alan liikkeeseen huollettavaksi, ja se muuttui jopa nopeammaksi kuin ennen. Kirjoitin siitä blogin ja jaoin sen Twitterissä, Facebookissa ja Google+ ohjelmissa.

Some on erinomainen, helppo ja halpa tapa kommunikoida sanoin ja kuvin. (myös ääntä sisältävin videokuvin). Kunhan pitää mielessä, että on niin kovin monenlaista ”somettajaa” ja muistaa pysyä kriittisenä sen sisältöä kohtaan.

Toimituksen kommentti: Somevaari-nimellä Twitterissä esiintyvällä Aku Erosella on yli 45 000 seuraajaa. Sosiaalinen media on tehnyt 63-vuotiaasta Erosesta yrittäjän eläkkeellä. Hän muutti Kellokoskelta Järvenpäähän ja siirtyi Järvenpään Yrittäjiin. twitter @somevaari - myös Facebook, Youtube, Instagram

Saa jakaa!

Somevaari.
Kirjoittaja: Aku Eronen, Somevaari (r)
Kotisivu:    http://www.somevaari.fi/
Blogi:         http://somevaari.blogspot.fi/
YouTube:   Somevaari. video kanava
Instagram:  https://www.instagram.com/somevaari/




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksun juhlaa 50. Lasse Viren hölkässä

Kesä avattiin Myrskylässä

Kortiston juhlatila