Potkut
Minut irtisanottiin työpaikastani 25 vuoden palvelun jälkeen vuonna 1997 "tuotannollisista ja taloudellisista syistä". Olin it-alan ammattilainen, maassa oli lama.
Omalla alallani oli muistaakseni tuolloin lehtitietojen mukaan jo noin viisituhatta (5000) työtöntä. Irtisanomisia oli ollut eri puolilla jo useamman vuoden ajan. Minulla oli puolen vuoden irtisanomisaika, mutta irtisanomispaperissa luki "ilman töissäolovelvoitetta". Sain kerätä heti henkilökohtaiset tavarani työpöydältäni ja poistua. Esimieheni lupasi jalosti, että saan pitää kännykän, joka oli siis työnantajan omaisuutta.
Irtisanominen ei yllättänyt. Oikeastaan olin odottanut sitä jo kuukausia. Kun se sitten tuli, se oli oikeastaan helpotus. Epävarmuus päättyi. Monille minua pätevämmille kollegoille omassa ja muissa firmoissa oli käynyt jo samoin.
En syyttänyt itseäni, enkä työnantajaa. Ymmärsin, että henkilöstön määrä on sopeutettava markkinatilanteeseen. Ellei yritys tee niin, kaikkien työpaikka vaarantuu. Se ei ole kenenkään etu.
Päätin valmentaa itseni "työnhakukuntoon" ja laittaa kaiken peliin saadakseni uuden työn tässä haasteellisessa tilanteessa.
Lopetin alkoholinkäytön kokonaan ja laadin kunto ja ravinto-ohjelman. Olin ollut aamuvirkku aina ja noussut liukuvan työajan omaavanakin jo kuudelta ylös. Nyt aloin nousta vielä puoli tuntia aiemmin, vaikka olisin voinut nukkua pitkään. Aloitin aamun neljän kilometrin lenkillä Lauttasaaren rannoilla. Söin kevyemmin ja terveellisemmin ja kävin alkuillasta kolmena päivänä viikossa uimahallissa ja vielä jumppasin käsipainoilla kotona.
Varsin nopeasti vähän rupsahtamaan päässyt olemukseni alkoi näyttää virkeämmältä ja energisemmältä. Terveelliset elämäntavat saavat oikeasti ihmeitä aikaan ja hämmästyttävän nopeasti. Ellei ole aivan rapakunnossa.
Pitkän palvelun jälkeen huomasin, että minulla oli siihen tilanteeseen aika vakava puute. Minulla ei ollut ammatillista päästötodistusta mistään opinahjosta. Olin ns. "pitkän linjan" mies. Osin työn ohessa harjoittelijasta itseoppinut, osin työnantajan eri kursseilla kouluttama. Ja samoilla markkinoilla oli alan insinööreja ja datanomeja ynnä muita koulutuksen saaneita. Asemani ei siis ollut kovin hyvä.
Minulla oli kuitenkin yksi etu. Olin toiminut kauan alalla asiakaspalvelutehtävissä, ja minut tunnettiin laajasti eri puolilla Suomea. Päätin, etten lannistu, vaan yritän.
Vapaita työpaikkoja ei tuolloin kovin paljoa tullut yleiseen hakuun. Vapautuvat paikat täytettiin jotenkin muuten. Muutama niitä kuitenkin tuli ja laitoin totta kai niihin hakemuksen. Vastauksena oli syvä hiljaisuus.
Päätin käyttää verkostoani. Laitoin sanan kiertämään mahdollisimman monelle oman alani tutulle, että "olen vapaasti käytettävissä".
Tämä tepsi. Reilun kuukauden kuluttua soi puhelin. Minulta kysyttiin, onko totta, että haen työtä? Kun vastasin myöntävästi, sain kutsun haastatteluun.
Haastattelu oli perusteellisin ikinä ja se kesti noin kaksi tuntia. Pöydän toisella puolella vaihdettiin haastattelijaa välillä. Kolme eri henkilöä tenttasi minua.
Lähtiessäni minuun luvattiin ottaa myöhemmin yhteyttä.
Ja noin viikon kuluttua sainkin kutsun toiseen(!) haastatteluun. Se kesti enää puolisen tuntia ja sen lopuksi eteen työnnettiin työsopimus allekirjoitettavaksi.
Olin saanut työpaikan! Olin niin iloinen ja onnellinen, että olisi tehnyt mieli tanssia! Taisin jotain sellaista hiukan tapaillakin autolle askeltaessa.
Näin jälkeenpäin pidän aikamoisena ihmeenä sitä, että sain tuon työn vallitsevassa taloustilanteessa. En osaa sanoa, mikä siihen vaikutti. Todennäköisenä pitäisin, että toimintaani ja osaamistani oli selvitetty joiltain mainitsemiltani yrityksiltä, joiden kanssa olin ollut tekemisissä. Sosiaalisuuteni ja esiintymistaitoni kai tuli esille haastattelussa. Mutta oikeasti en tiedä.
Päätin kirjoittaa tämän blogin, koska nyt on taas paljon työttömyyttä ja hallituksen aktiivimalli jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Minä olin aktiivinen. En tiedä kuinka kauan olisin sitä jaksanut olla, jos työttömyys olisi jatkunut kauan. Aika ja olosuhteet olivat silloin toiset.
En osaa nykytilanteeseen antaa muuta neuvoa kuin, että olisi vain uskottava itseensä ja jaksettava yrittää. Ja tarvittaessa pitää päivittää osaamistaan tai vaihtaa kokonaan alaa. Monet ovat sen tehneet. Eihän se helppoa ole, mutta joskus se on ainoa keino uuteen nousuun.
Kirjoittaja:
Aku Eronen, Järvenpää
Kotisivu: http://www.somevaari.fi/
Omalla alallani oli muistaakseni tuolloin lehtitietojen mukaan jo noin viisituhatta (5000) työtöntä. Irtisanomisia oli ollut eri puolilla jo useamman vuoden ajan. Minulla oli puolen vuoden irtisanomisaika, mutta irtisanomispaperissa luki "ilman töissäolovelvoitetta". Sain kerätä heti henkilökohtaiset tavarani työpöydältäni ja poistua. Esimieheni lupasi jalosti, että saan pitää kännykän, joka oli siis työnantajan omaisuutta.
Irtisanominen ei yllättänyt. Oikeastaan olin odottanut sitä jo kuukausia. Kun se sitten tuli, se oli oikeastaan helpotus. Epävarmuus päättyi. Monille minua pätevämmille kollegoille omassa ja muissa firmoissa oli käynyt jo samoin.
En syyttänyt itseäni, enkä työnantajaa. Ymmärsin, että henkilöstön määrä on sopeutettava markkinatilanteeseen. Ellei yritys tee niin, kaikkien työpaikka vaarantuu. Se ei ole kenenkään etu.
Päätin valmentaa itseni "työnhakukuntoon" ja laittaa kaiken peliin saadakseni uuden työn tässä haasteellisessa tilanteessa.
Lopetin alkoholinkäytön kokonaan ja laadin kunto ja ravinto-ohjelman. Olin ollut aamuvirkku aina ja noussut liukuvan työajan omaavanakin jo kuudelta ylös. Nyt aloin nousta vielä puoli tuntia aiemmin, vaikka olisin voinut nukkua pitkään. Aloitin aamun neljän kilometrin lenkillä Lauttasaaren rannoilla. Söin kevyemmin ja terveellisemmin ja kävin alkuillasta kolmena päivänä viikossa uimahallissa ja vielä jumppasin käsipainoilla kotona.
Varsin nopeasti vähän rupsahtamaan päässyt olemukseni alkoi näyttää virkeämmältä ja energisemmältä. Terveelliset elämäntavat saavat oikeasti ihmeitä aikaan ja hämmästyttävän nopeasti. Ellei ole aivan rapakunnossa.
Pitkän palvelun jälkeen huomasin, että minulla oli siihen tilanteeseen aika vakava puute. Minulla ei ollut ammatillista päästötodistusta mistään opinahjosta. Olin ns. "pitkän linjan" mies. Osin työn ohessa harjoittelijasta itseoppinut, osin työnantajan eri kursseilla kouluttama. Ja samoilla markkinoilla oli alan insinööreja ja datanomeja ynnä muita koulutuksen saaneita. Asemani ei siis ollut kovin hyvä.
Minulla oli kuitenkin yksi etu. Olin toiminut kauan alalla asiakaspalvelutehtävissä, ja minut tunnettiin laajasti eri puolilla Suomea. Päätin, etten lannistu, vaan yritän.
Vapaita työpaikkoja ei tuolloin kovin paljoa tullut yleiseen hakuun. Vapautuvat paikat täytettiin jotenkin muuten. Muutama niitä kuitenkin tuli ja laitoin totta kai niihin hakemuksen. Vastauksena oli syvä hiljaisuus.
Päätin käyttää verkostoani. Laitoin sanan kiertämään mahdollisimman monelle oman alani tutulle, että "olen vapaasti käytettävissä".
Tämä tepsi. Reilun kuukauden kuluttua soi puhelin. Minulta kysyttiin, onko totta, että haen työtä? Kun vastasin myöntävästi, sain kutsun haastatteluun.
Haastattelu oli perusteellisin ikinä ja se kesti noin kaksi tuntia. Pöydän toisella puolella vaihdettiin haastattelijaa välillä. Kolme eri henkilöä tenttasi minua.
Lähtiessäni minuun luvattiin ottaa myöhemmin yhteyttä.
Ja noin viikon kuluttua sainkin kutsun toiseen(!) haastatteluun. Se kesti enää puolisen tuntia ja sen lopuksi eteen työnnettiin työsopimus allekirjoitettavaksi.
Olin saanut työpaikan! Olin niin iloinen ja onnellinen, että olisi tehnyt mieli tanssia! Taisin jotain sellaista hiukan tapaillakin autolle askeltaessa.
Näin jälkeenpäin pidän aikamoisena ihmeenä sitä, että sain tuon työn vallitsevassa taloustilanteessa. En osaa sanoa, mikä siihen vaikutti. Todennäköisenä pitäisin, että toimintaani ja osaamistani oli selvitetty joiltain mainitsemiltani yrityksiltä, joiden kanssa olin ollut tekemisissä. Sosiaalisuuteni ja esiintymistaitoni kai tuli esille haastattelussa. Mutta oikeasti en tiedä.
Päätin kirjoittaa tämän blogin, koska nyt on taas paljon työttömyyttä ja hallituksen aktiivimalli jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Minä olin aktiivinen. En tiedä kuinka kauan olisin sitä jaksanut olla, jos työttömyys olisi jatkunut kauan. Aika ja olosuhteet olivat silloin toiset.
En osaa nykytilanteeseen antaa muuta neuvoa kuin, että olisi vain uskottava itseensä ja jaksettava yrittää. Ja tarvittaessa pitää päivittää osaamistaan tai vaihtaa kokonaan alaa. Monet ovat sen tehneet. Eihän se helppoa ole, mutta joskus se on ainoa keino uuteen nousuun.
 |
| Somevaari |
Kirjoittaja:
Aku Eronen, Järvenpää
Kotisivu: http://www.somevaari.fi/
